tiistai 13. marraskuuta 2007

Testit ja portit: Huonot kortit

Pääministeri Vanhasen populistinen ja epärealistinen ehdotus on lytätty mediassa ensimmäisen, toisen ja kolmannen kerran.

Sivuhuomautus: Ei olisi lainkaan hullu ajatus järjestää aseiden säilytysmahdollisuutta kodin ulkopuolella niille, jotka syystä tai toisesta eivät harrastusasettaan halua kotona säilyttää. Tällaista säilytystilaa ei tarvitsisi sijoittaa (syrjäiselle) ampumaradalle, eikä se olisi tupaten täynnä aseita, joten aseryöstön riski olisi vähäisempi. Olen itsekin toisinaan siirtänyt aseeni omasta asekaapistani muualle varmaan talteen säilytykseen, kun olen töiden takia ollut poissa kotoa pitempiä aikoja. Kaikilla tällaista mahdollisuutta ei valitettavasti ole.

Vaan entäpä vähemmälle huomiolle jääneet metallinpaljastimet koulujen ovilla? Niitä puolustellaan edelleen tiettyjen tahojen toimesta, vaikka OAJ onkin onneksi tyrmännyt idean. Myös luvanhakijan korvienväliä on esitetty tutkittavaksi. Tartutaanpa asiaan.

KOULUUN KUIN LENTOKONEESEEN?
Keskikokoisessakin koulurakennuksissa on helposti 4-5 uloskäyntiä. Vaikka takaovet varustettaisiin hälyttimillä varustetuilla lukoilla hätäevakuointia ajatellen, jäisi jäljelle 2-3 valvottavaa uloskäyntiä. Tällä olisi tietysti suuri työllistävä vaikutus, mutta näkisin varat mieluummin opetusmateriaaliin sijoitettuna, tai ehkä kouluihin voisi palkata lisää opettajia ryhmäkokojen pienentämiseksi. Leikitään kuitenkin, että kouluihin hankitaan metallinpaljastimet ja vartijat.

Skenaario 1: Veitsi-intoilija hankkii tällaisen, eikä portti piippaa. Lähes joka koulussa on myös teknisten käsitöiden luokka, kotitalousaineiden luokka, tekstiilikäsitöiden luokka, liikuntavälineitä, teräviä kyniä, tuoleja, tarjottimia... Tarvitseeko listaa jatkaa? Teräaseiden ja muiden lyömäaseiden kannalta portit olisivat siis yhdentekeviä. Lisäksi porttien herkkyys on ongelmallinen, koska ne joko hälyttävät vyönsolkia ja vetoketjuja myöten kaikesta, tai sitten päästävät pienemmät veitset läpi.

Skenaario 2: Luokkatovereiden ampumista suunnitteleva tappaa yllätyshyökkäyksessään ensin vartijan. Jos vartija oli vielä aseistettukin, jatkuu matka vartijan aseella täydennetyn arsenaalin kanssa. Ampuminen jatkuu metallinpaljastimen ulinan luodessa entistä enemmän hysteriaa. (Joku sairas mieli voisi pitääkin tästä. Olihan Auvinenkin kaatanut kaappeja ja ampunut televisiota aiheuttaakseen paniikkia ja kaaosta.)

Summa summarum: Eiköhän jätetä ne portit kokonaan laskuista pois. Pienemmät opetusryhmät ja parempi opetusmateriaali eivät ainoastaan paranna turvallisuutta, vaan myös oppimistuloksia.

LÄÄKEMÄÄRÄYS: BURANA 9mm
Monet tuntemani ampumaharrastajatkin kannattavat lääkärintarkastusta tai psykologista testiä aseenomistajille, ja lääkärille velvollisuutta ilmoittaa lupaviranomaiselle aseenomistajan heikentyneestä mielenterveydestä. On huolestuttavaa, miten Suomessa "yleinen turvallisuus" on samanlainen taikasana, kuin amerikanserkkunsa "terrorismin vastustaminen". Nämä sanat älähtämällä saa vaatia mitä hyvänsä. Vaikka jätettäisiin korkealle arvostamani yksityisyyden suoja sekä lääkärin ja potilaan välinen luottamuksellisuus kokonaan laskuista pois, liittyy näihin ideoihin useita kysymysmerkkejä.

Pintapuolisen lääkärintarkastuksen tehottomuuden voi todeta liikennetapaturmia ja rattijuopumuksia vilkaisemalla, joten se voitaneen sivuuttaa kokonaan. Muutenhan ajokortti toimisi samalla todistuksena luvanhakijan terveydentilasta: Lääkärissä on käyty.

Psykologisissa testeissä on se ongelma, että sosiopaatti voi manipuloida testiä ja esiintyä terveenä, ja toisaalta terveestäkin ihmisestä voidaan löytää vikaa, jos hakemalla haetaan. Ns. "naksahtamista" on todella vaikea ennustaa, ja epäsopivaksi todettu yksilö voi silti hankkia laittoman aseen tai käyttää muita keinoja tuhotöihin. Jokelan tapahtumiin johti Auvisen itsetuhoisuus ja viha toisia ihmisiä kohtaan. Poistamalla yhtälöstä (luvallinen) ase, ei itsetuhoisuus ja viha häviä silti mihinkään. Jo nyt tapahtumat osoittivat toiminnan olleen pitkälle suunniteltua ja määrätietoista.

Lähes jokaisen tarvitsee joskus jutella jonkun kanssa, ja sotkujen selvittäminen voi olla helpompaa sellaisen kanssa, jolla ei ole asioihin tunnesidettä. Ammattilaisen kanssa siis. Ei psykiatrilla käynti tee ihmisestä mielenvikaista. Jos lääkärit alkavat luovuttaa potilastietoja eteenpäin, voi rajatapauksen hakeutuminen hoitoon vaikeutua, kun ei halua leimaa otsaansa ja mahdollisesti menettää harrastustaan. Seurauksena siis voi olla, että kevyttä terapiaa tarvitsevan tila pahenee, ja nuppitohtorilla ei ole edes mitään tietoa, mitä poliisille luovuttaa.

Toisaalta poliiseillakin ammattiryhmänä on välillä korvien väli kovilla ja ongelmia esiintyy, mutta ei heidän aseitaan pidetä erityisenä uhkana. Viimeisimpiä uutisiin päässeitä tapauksia oli, kun wisconsinlainen apulaissheriffi ampui kuusi nuorukaista ja itsensä. Joukkosurmien "maailmanennätys" on niin ikään poliisin hallussa, eikä tapahtumapaikka edes ollut USA, vaan Etelä-Korea.

Suomessa on 1,6 miljoonaa rekisteröityä asetta, ja 650 000 aseenomistajaa. Poliisi myöntää 80 000 uutta ampuma-aseen hankkimislupaa joka vuosi. Näistä lukemista huolimatta Suomessa ei ole mainittavaa aseongelmaa, eli kääntäen sanottuna alle promillea vaille 100% aseenomistajista ei aiheuta aseillaan minkäänlaisia ongelmia. Onko terveiden ihmisten pakottaminen psykiatrin pakeille järkevää, kun samaan aikaan oikeasti apua tarvitsevat ihmiset ovat luvattoman pitkissä hoitojonoissa? Minulle tulisi suoraan sanottuna huono omatunto tällaisessa tarkastuksessa käynnistä; Tuttavapiiriini ja läheisiinikin kuuluu useita ihmisiä, jotka saavat korvienvälin vaivoihinsa puutteellista hoitoa. En haluaisi, että he joutuisivat anomaan poliisilta aselupia päästäkseen hoitoon.

Mikäli hallitus päättää lisätä mielenterveydenhoitoon tarkoitettuja varoja tuntuvasti, lupaan ihan vapaaehtoisesti omasta pussistani maksaen käydä yksityisellä psykiatrilla muutaman kerran, josko päästäni löytyisi piilevää vikaa.

Mentalwearista saa muuten hienoja paitoja.

maanantai 12. marraskuuta 2007

Pekka-Eric Auvinen, ampumaharrastaja?

Mediassa on esitetty Jokelan koulusurmaajan saaneen hankittua ampuma-aseen "aseharrastuksensa" perusteella. Sanavalinta pitäisi paikkansa, jos Pekka olisi harrastanut ampumista. Aseharrastus-sanaan liitetty genetiivimuoto muuttaa merkitystä oleellisesti: Pekka ei nimittäin ollut aseharrastaja. Hän harhautti Keski-Uudenmaan poliisin lupaviranomaista tekeytymällä aseharrastajaksi, jotta saisi hankittua surmatöihin aiotun ampuma-aseen. Poliisi meni vipuun.

Afrikkalaisessa kulttuurissa eräs hieno piirre on maanosan asukkaiden tapa katsoa eteenpäin pahojenkin tapahtumien jälkeen. Tätä ei pidä ymmärtää niin, etteikö virheistä pitäisi oppia, mutta on ehdottoman tärkeää ymmärtää, että jotkut ihmiset voivat kaikesta huolimatta tappaa tai muuten vahingoittaa toisia ihmisiä, vaikka yhteiskunnassa vallitsisi millaiset säännöt. Kirjoitettu historiamme ei tunne yhtäkään vähänkään suurempaa yhteisöä, joka olisi ollut ongelmaton.

Nykymaailmassa voidaan eri maita tarkastelemalla todeta, ettei laillisen aseenomistuksen ja väkivaltarikollisuuden välillä ole osoitettavissa mitään yhteyttä. (On tosin ymmärrettävä tarkastella USA:n eri osavaltioita erillisinä alueina, samalla tavalla kuten Euroopan Unionin jäsenmaitakaan ei niputeta yhteen.) USA:n kaikista löysimmin aseisiin suhtautuvissa osavaltioissa on perin alhainen rikollisuustaso, jopa eurooppalaisella mittapuulla. Myös Suomessa ja Sveitsissä on hyvin suuresta asemäärästä varsin pieni ampuma-aserikollisuusaste. Suomi on itse asiassa Euroopan ykkönen yksityisessä aseenomistuksessa, ja Euroopan viimeinen ampuma-aseilla tehdyissä henkirikoksissa. Vastapainona esimerkiksi Iso-Britannian ja Australian tilanne on koko ajan pahenemaan päin äärimmäisen tiukoista säädöksistä huolimatta, ja Brasiliassa on niin ikään lähes sotatila kaduilla. Aselain yleinen tiukkuus ei vaikuttaisi edes korreloivan mihinkään suuntaan, vaan väkivaltarikollisuuteen (ml. aseellinen) vaikuttavat muut tekijät. Aselakien tiukentamisesta ei ole positiivisia kokemuksia missään.

Suomen nykyinen aselainsäädäntö on ollut pitkään yksimielisen suitsutuksen aihe toimivuutensa ansiosta: Sallivuuteen on onnistuttu yhdistämään riittävä kontrolli, jotta aseita ei ole kuka tahansa saanut. Taannoin parjaamani Jouni Laihokin on vielä tämän tapauksen jälkeen pitänyt ansiokkaasti jalat maassa, ja todennut aselakimme olevan toimiva. Tapauksessa ei voida osoittaa vikaa laissa, mutta lupaviranomaisen toiminnasta löytyy huomautettavaa.

Jos nuori henkilö hakee ensiaseekseen 9x19-kaliiperista pistoolia pelkän kaupallisen ampumaradan jäsenyyden perusteella ja lupa evätään, olisi mielestäni varsin perusteltua kutsua luvanhakija henkilökohtaiseen haastatteluun. Vähintäänkin hakijalta voitaisiin kysyä kuitteja ratakäynneistä, tai aloitetun ampumapäiväkirjan esittämistä. HSC:llä on valikoimassaan suuri määrä aseita, joiden vuokraamiseen radalla käytettäväksi ei tarvitse edes kuulua seuraan, joten oma ase ei ole aloittelevalle ampujalle pakollinen ostos. Monilla paikkakunnilla ainakin ensimmäistä hankkimislupaa ampuma-aseelle hakevat otetaan haastatteluun. Tässä tapauksessa ampuma-aselakia tulkittiin lievimmän mahdollisen mukaan. Haastattelu ja lisäselvitysten pyytäminen jätettiin sikseen, ja lupa myönnettiin enempiä kyselemättä pienempikaliiperiselle aseelle.

Tämäkään ei varmuudella olisi auttanut. Pekka-Eric on ollut ilmeisesti hyväkäytöksinen ja siististi pukeutunut laitoksella asioidessaan, joten haastattelussa ei välttämättä olisi ilmennyt mitään epäilyttävää. Myös lisäselvitykset näin päättäväisesti ja suunnitelmallisesti toiminut henkilö olisi epäilemättä voinut pyydettäessä toimittaa. On olemassa asioita, joille ei lopulta voi yhtään mitään. Ei olisi oikeudenmukaista rankaista poliisia tämän lainmukaisista toimista, mutta toivottavasti lupaviranomaiset muuten heräävät tämän seikan kanssa: Harkintavaltaa voi käyttää hieman tiukemminkin ensiaseen kohdalla, ja näin monilla paikkakunnilla jo tehdäänkin.

Syyttävää sormea on aivan turha osoittaa Helsinki Shooting Clubin suuntaan. He eivät ole ampuma-aseen hankkimislupaa myöntäneet, tai surma-asetta ampujalle luovuttaneet. HSC:ltä saa ainoastaan todisteen siitä, että on jäsenmaksunsa maksanut; ei suosituksia luvan myöntämiseen taikka muita todisteita harrastuksesta. HSC:llä ei olisi edes halutessaan mahdollisuutta määrätä poliisia myöntämään lupaa yhtään kenellekään!

Käsiaseiden oikeutuksesta ja säilytyksestä

Mediassa on Jokelan koulusurmien jälkeen esitetty sinänsä ymmärrettäviä kysymyksiä siitä, miksi yhteiskunnassamme oikeastaan sallitaan pistooli- ja revolverityyppisten käsiaseiden laillinen hankinta yksityishenkilöiden toimesta. Ehdotuksista on paistanut läpi tietämättömyys muutamista ampumaharrastukseen liittyvistä seikoista, ja pahimmillaan täysi irtautuminen todellisuudesta. Pyrin valottamaan asioita hieman. Seuraavaa lausetta lukiessa kannattaa käsiaseharrastajien olla istuma-asennossa:

Käsiseen omistamiselle ei oikeasti ole välttämätöntä tarvetta.

Luitte oikein. Minullakaan ei ole oikeasti tarvetta omistaa neljää käsiasettani. On esitetty paljon räpiköintiä kanssa-asehullujeni toimesta, että "kyllä veitselläkin..." tai "entäs laiton ase?". Fakta kuitenkin on, että veitsellä on huomattavasti vaikeampaa saada yhtä pahaa jälkeä aikaan, kuin käsiaseella. Kyllä se onnistuu, mutta on silti vaikeampaa.

Käsiase on kohtalaisen tehokas väline siihen mihinkä se on tehty, ihmisen pysäyttämiseen tarvittaessa päin ampumalla. Selviämisprosentti huitelee kuitenkin 70-80% tietämillä, eli mikään takuuvarma tappokone ei asekaan ole. Kriminologian tohtori Gary Kleckin mukaan USA:ssa puolustetaan henkeä aseellisesti 60 kertaa useammin, kuin aseella tapetaan. Meillä Suomessa ampuma-aseen hankkimislupaa ei suojeluperusteella voida myöntää, joten tällaiset hätävarjelutilanteet ovat harvinaisia. Niiden perusteella ei voida käsiaseita puolustella.

Vaikka en voi aseitani muuten kuin harrastusvälineinä puolustaa, olen mielestäni oikeutettu kysymään, mitä etua niiden kieltämisestä olisi, ja onko tämä etu missään suhteessa minulle ja muille laillisen ampuma-aseen omistajille aiheutettuun haittaan? Nimenomaan käsiaseisiin kohdistetuista kieltotoimista etu jäisi hyvin laihaksi: Suurin osa käsiaseilla tehdyistä rikoksista tehdään laittomilla aseilla, ja Suomessa hengenriistoon käytetyistä luvallisista ampuma-aseista yleisin on silti metsästysase. Niiden kieltäminen tai rajoittaminen ei nykytilanteessa tule kyseeseen, ja toivoakseni ei tulevaisuudessakaan, ja toisaalta niihin verrattuna käsiase on useimmiten onnettoman tehoton kapistus.

METSÄSTYSASEISTA
Matti Vanhanen kuvaili pääministerin kyselytunnilla metsästysasetta aseeksi, jota "ei salassa pysty kuljettamaan", mutta oliko pienoispistoolin kätkettävyys mikään merkittävä tekijä Jokelan tapauksessa? Ei ollut. Monet metsästysaseista saa purettua helposti kahteen osaan, jotka mahtuvat jo kookkaanpuoleiseen koulureppuun. Aseen saa myös sahalla lyhyemmäksi, mikä tietysti on ampuma-aserikos, mutta yhden ylimääräisen lain rikkominen ei "viimeiselle matkalleen" lähtijää taatusti edes hidasta; Columbinen ampujat rikkoivat kahtakymmentä (20) aselakia mm. muuntaessaan yhden aseen laittomasti sarjatuliaseeksi, ja heillä oli myös pitkiä aseita mukanaan. Tavalliseen urheilukassiin tai soitinlaukkuun saa aseen tai aseita helposti kokonaisenakin.

On myös muistettava, että metsästyskiväärin teho on helposti yli 50-kertainen pienoispistooliin verrattuna, metsästyskivääreihin saa laillisesti hankkia laajenevia reikäpääluoteja ilman erikseen anottavaa lupaa, ja että metsästysaseella osuu ihmisen kokoiseen kohteeseen huomattavan helposti käsiaseeseen verrattuna. Jos ampujalla olisi pienoispistoolin sijasta ollut käytössä hirvikivääri, olisi jälki takuuvarmasti ollut huomattavasti rumempaa. Ampujan avatessa tulen poliisia kohti, oli etäisyyttä vain 45 metriä. Kiväärin luodin tiellä poliisin käyttämät suojaliivit eivät ole college-hupparia kummempi este, ja yksikin osuma keskiruumiiseen olisi suurella todennäköisyydellä tappava.

Vanhanen myös teki omanlaisensa ennätyksen terminologian vääntämisessä pelonlietsontaan. Ilmeisesti jo sinänsä virheellinen mutta raflaavan kuuloinen termi "puoliautomaattinen" (oik. itselataava kertatuli) ei riittänyt, ja pääministeri äityi nimittämään Mosquitoa "lähes sarjatulta" ampuvaksi aseeksi. YLE:n uutisista tämä sammakko on jo siivottu pois, mutta muiden lausuntojen asettamassa kontekstissa kyseessä ei välttämättä edes ollut virhe. Vanhasen tavoitteet ovat harvinaisen selvät, kuten Kansallinen Kivääriyhdistyksemmekin on havainnut.

KÄSIASEHARRASTAJIEN KIUSAAMISTA
Totaalikiellon mahdottomuutta on Jussi Halla-Aho ehtinyt jo analysoimaan, joten en puutu siihen enempää. Hän mainitsi, että aseharrastajille voidaan kuitenkin tehdä kiusaa, ja tähän kategoriaan kuuluvat pääministerin puheet "lähes sarjatuleen kykenevien tarkkuusaseiden" säilyttämisestä radalla. Ensinnäkin jako "tarkkuusaseisiin" ja "metsästysaseisiin" on toimimaton, koska loukutetun eläimen lopettamiseen voidaan käyttää käsiasetta, ja toisaalta pitkä kivääri- tai haulikkotyyppinen ase voi olla omistajallaan tarkkuus- tai kiekkoammunnan harrastusta varten ilman metsästysperustetta. Omistan itse kivääreitä ja haulikon, mutta en harrasta metsästystä.

Käsiaseiden keskitetty säilytys aiheuttaisi tavattoman paljon haittaa harrastajille. Ensimmäinen kolaus osuisi suoraan itse harrastukseen: Suurin osa pistooliampumisen harjoittelusta tapahtuu kotona. Liipaisintekniikkaa ja aseen pitoa harjoittavia kuivalaukauksia ampuu vakava harrastaja helposti kymmenkertaisen määrän radalla ammuttuihin koviin laukauksiin verrattuna. Voitaisiin sanoa, että radalla käydään ennen kaikkea tarkistamassa kotona tehdyn harjoittelun tulokset. Lisäksi SRA:ssa (sovellettu reserviläisammunta) sekä practical-ammunnassa oleellisia lippaanvaihtoja, vetoja ja tietysti edellä mainittuja kuivalaukauksia on mielekkäintä harjoitella kotona. Nykyajan kiireinen ihminen, esimerkiksi vuorotyöläinen, ei välttämättä mitenkään ehdi radalle vain puolen tunnin päivittäistä kuivaharjoittelutuokiota varten.

Harrastajalle aiheutuisi kohtuuttoman pitkät siirtymiset muilla radoilla harjoittelua tai kilpailua varten, jos ase pitäisi ensin käydä hakemassa eri suunnalta sijaitsevalta varastolta, juuri varaston aukioloaikana. Logistiikka olisi käytännössä mahdoton järjestää harrastusmahdollisuuksien takaamiseksi, joten ase olisi voitava kuitata radalta pois pidemmäksi ajaksi, jolloin saavutettu hyöty kumoutuisi: Ase olisi taas kotona. Säilytystilojen aukioloajat tuottaisivat ongelmia, jos ampujan pitäisi saada ase haltuunsa kilpailumatkaa varten, johon lähtö tapahtuu aikaisin lauantaiaamuna. On myös avonainen kysymys, miten aseen saisi kuitattua pois radalta juuri kilpailumatkoja, muilla radoilla ampumista tai asesepällä käyttämistä varten, estäen kuitenkin aseella potentiaalisesti tehtävät rikokset.

HAJASIJOITUS PIENEMPI PAHA
Käsiaseiden keskitetty säilytys on myös vakava turvallisuusriski. Armeijan asevarastoihin on isketty Ruotsissa ja Norjassa viime vuosien aikana useasti, ja saaliina on ollut erittäin vaarallisia sotilastarvikkeita kuten panssarintorjunta-aseita. Jos rikollisliigoilla riittää röyhkeyttä varastaa armeijalta, mikä estäisi "vierailua" yksityisaseiden säilytyspaikoilla, varsinkin jos on tiedossa, että varasto pitää sisällään pääasiassa eniten haluttuja käsiaseita? Julkisessa keskustelussa moni metsästäjä on kehunut pääministerin ehdotusta, ja on sanottu metsästäjien käyttävän aseitaan vain metsästyskautena. On yksi asia, kuinka vastuutonta on ampua eläintä pitämättä ampumataitojaan yllä myös metsästyskauden ulkopuolella, ja pääministerin ehdotushan ei metsästysaseita mitenkään edes koskisi.

Moni keskitetyn säilytyksen perään haikaileva ei liene käynyt ampumaradalla. Monilla syrjäseudun radoilla ainoa rakennus on ränsistynyt ampumakatos, jos sellaistakaan on pystyyn saatu. Murtovarmojen bunkkereiden rakentaminen näille radoille olisi sietämättömän kallista, ja alkukulujen jälkeen ympärivuorokautisen vartioinnin järjestäminen ei halpaa sekään olisi.

Ampumaseuroilta ja -järjestöiltä, (jotka eivät aseiden säilytysvastuuta halua, eivät todellakaan,) ei tällaiseen hankkeeseen toteutettavia varoja ei kuuna päivänä tule löytymään, joten maksajaksi joutuisivat verovelvolliset kansalaiset. Herää kysymys, josko se mielenterveydenhoito olisi mielekkäämpi kohde rahoille? Siitä olisi sentään hyötyä mielenterveysongelmaisille itselleen ja heidän läheisilleen, ja todennäköisyys itsemurhien ja kaikenlaisten henkirikosten - ei vain ampumasellaisten - tapahtumiseen vähenisi. Ampuma-aseiden keskitetty säilytys puolestaan olisi käsittämättömän suuri kiusa harrastajille, kallis ja logistisesti mahdoton toteuttaa, ja todennäköisesti täysin tehoton estämään rikoksia. Lisäksi se avaisi suuren potentiaalin varastaa paljon aseita yhdestä paikasta.

Viittaan mieluusti aiemmassa kirjoituksessani esittelemääni Kennesawn pikkukaupunkiin, missä kaupungin järjestyssääntöjen edellyttämästä aseensäilytyksestä kotona ei ole ainakaan haittaa ollut. Toinen esimerkki hajasijoittamisen onnistumisesta on Sveitsi: Rynnäkkökivääri jokaisen asevelvollisuutensa suorittaneen kotona. Herää kysymys, voiko ongelma sittenkin olla muualla, kuin aseiden säilytystavassa.

Jokelan koulusurmat ja media

Olin lähdössä ampumaharjoituksiin kuullessani ensimmäiset tiedot, joiden mukaan Jokelan koulussa oli ammuttu laukaus tai laukauksia. Toivoin että kyseessä olisi ollut vain rehentelytarkoituksessa kouluun tuotu ase, joka olisi sitten vahingossa lauennut tuottamatta uhreja. Poliisi takavarikoisi aseen, joka pian poistuisi luparekisteristä. Muutaman tunnin päästä sain tietää, ettei näin ollut.

Pääteltyäni, ettei uhrien joukossa todennäköisesti ollut ketään tuttavaani, mieleeni juolahti ajatus siitä, että tapausta käytettäisiin keppihevosena aselain kiristämiseen. Sama asia oli ensimmäisenä joidenkin aseharrastajien puheissa, ja vastasin melko ankaralla läksytyksellä siitä, miten sopimatonta tuollaisten asioiden sanominen tällaisessa tilanteessa on. Samalla kuitenkin saatoin aavistaa, että media ja poliitikot saapuisivat haaskalle vailla myötätuntoa uhreja ja uhrien omaisia kohtaan. Tämä ennustus osui valitettavan oikeaan, ja sai aikaan sellaisen kiihtymystilan, että lykkäsin tämän kirjoituksen työstämistä pari päivää pahimpien höyryjen laannuttamiseksi. Katsoin, että surunvalittelun julkistaminen olisi ollut kovin teennäistä. Ihmiset osaavat taatusti surra ilman, että minä heitä siihen kehotan tämännimisessä blogissa.

Kaikista eniten vereni sai kiehumaan Ilta-Sanomat, joka surmapäivänä kello 13:33 julkaisi viiden oppilaan ja opettajan piileskelevän WC:ssä, ja kolmen paenneen koulun varastoon. Poliisi löysi ampujan vasta 13:53, eli uutisen julkaisun aikaan hän olisi saattanut hyvinkin olla koulun tietokoneluokassa seuraamassa aiheuttamansa tuhon uutisointia, tai muuta kautta saada tiedon. Jokainen voi tykönään miettiä, kuinka inhottavaa olisi paeta samassa rakennuksessa riehuvaa tappajaa, joka saa tämänkaltaista avustusta ulkopuolelta.

Rock-tähdille ja kouluampujille yhteistä on suuri medianäkyvyys. Heistä tehdään jopa elokuvia. Onko mikään ihme, että masentunut ja koulukiusattu henkilö voi saada päähänsä jotain tällaista? Tapaushan ei ollut Suomessa ensimmäinen laatuaan. Jotkut ovat kuvailleet tätä kuitenkin ensimmäiseksi "amerikkalaistyyliseksi" kouluammunnaksi, ja siitä on kiittäminen median "amerikkalaistunutta" otetta asiaan.

Luulisi jokaisen rationaalisen ihmisen ymmärtävän, että tappajan hamutessa julkisuutta ja äänensä kuuluviin, on oikea lähestymistapa vaieta hänen manifesteistaan ja misantrooppisen elämänkatsomuksen oikeutuspuheista. Jos hänen videoitaan esitellään Helsingin Sanomienkin toimesta, on tämä selvä merkki muille tapauksille, jotka viimeisenä tekonaan haluavat äänensä kuuluviin. Hyvät ihmiset, älkää hitossa levittäkö näitä videoita ja julkaisuja!

Eräs hieno nainen on sanonut seuraavasti: "Siihen, että ihminen on tyhmä, ei vaadita koulutusta, mutta siihen, että kykenee ajattelemaan todella typerän älyttömästi, vaaditaan yliopistotutkinto." Tämä lausahdus tuli mieleeni, kun väitettiin median välttäneen ylilyönnit uutisoinnissa. Mitä ovat Jokelalaiset mieltä? He ovat julkaisseet avoimen kirjeen.

Kansallinen Kivääriyhdistyksemme on julkaissut ansiokkaita kirjoituksia asiaan liittyen.
Ensimmäinen.
Lehdistötiedote.

Toivoisin, että tämän asian tiimoilta voitaisiin herättää keskustelua mielenterveydenhuollosta. Kyseisellä alalla tehtävät muutokset maksavat rahaa, ja muutosten tulokset näkyisivät vasta pitkällä aikavälillä, joten aihe ei tule olemaan poliitikkojen puheissa suosittu. Jo yksin huumeiden aiheuttamat mielenterveysongelmat ovat nelinkertaistuneet 15 vuodessa. Tämä indikoi suoraan, että mielenterveysvaikeudet ovat laajempi ongelma myös ei-huumeidenkäyttäjien keskuudessa, koska huumeidenkäyttö yleensä pahentaa jo olemassaolevien mielenterveysongelmien vaikutuksia.

Mielenterveyspotilaiden hoito on ulkoistettu lopettamalla laitospaikat, ja psykiatriseen apuun on niin vähän rahaa, että hoitojonot ovat kuukausia. Nuorten mielenterveydenhoitoon tarkoitetut varat loppuvat vuosittain kesken, ja saman tien hoito. Lääkkeitä kyllä määrätään herkästi, ja ampujalla oli lääkärin määräämä SSRI-lääkitys. Ei valitettavasti riittänyt tässä tapauksessa.

Mielenterveydenhuollon alennustilan korjaaminen ei ainoastaan vähentäisi tämänkaltaisen kauheuden toistumismahdollisuutta, mutta myös auttaisi välillisesti sekä välittömästi jopa satojen tuhansien mielenterveyshäiriöisten ja heidän omaistensa ja ystäviensä elämää. Tässä on teille pässi, nyt pitäisi saada rahakirstujen vartijat sarviin kiinni!