Pari moraalista ylemmyydentuntoa tuntevaa herrasmiestä ovat ottaneet asiakseen erityisesti miekkailijoina esiintyen kusta käsiaseharrastajien muroihin. On ironista juuri miekkailijoilta hyökätä käsiaseita vastaan maassa, jossa yleisin tekoväline henkirikoksessa on teräase. Miekalla ei voi edes metsästää; Miekan ainut alkuperäinen käyttötarkoitus on toisen ihmisen tappaminen.
On alkanut vaikuttaa pahasti siltä, että herroilla itsellään on jotain ongelmia vihanhallinnassa sekä fantasian ja todellisuuden erottelussa. Keittiöpsykologiapohjalta sanoisin, että kyse on projektiosta: Itsessään oleva ominaisuus heijastetaan muihin.
Jan Bade osoitti oikeaa urheiluhenkeä säilän SM-kisoissa, missä hän kiroili äänekkäästi ja kävi sen jälkeen fyysisesti tuomarin kimppuun, seurauksena viiden kuukauden kilpailu- ja toimitsijakielto.
Viestini Janille: Jan, olen vilpittömän iloinen kuullessani, että olet päättänyt luopua ampuma-aseestasi. Olisi myös hyvä, jos lopettaisit teräaseilla leikkimisen, ja aloittaisit vaikkapa virkkuuharrastuksen tai muun rauhoittavan puuhan. Olisit siten vähemmän vaaraksi ympäristöllesi, ja sinulla olisi vähemmän luppoaikaa tehdä itsestäsi netissä täysi pelle.
Kimmo Pentikäisen blogikirjoitukseen on jo linkki ylempänä, mutta haluaisin nostaa siitä esille erityisesti tämän kommentin:
"Näkisin että piipun pituudella on merkitystä itsemurhaan taipuvaisen ihmisen kohdalla. Ihmisten tappamiseen nopeassa toiminnassa tarkoitetut sotilaskiväärit ovat yleensä alle 510 mm, kuten M16, M4, AK-47 ja Rk 62. Mitä pidempi piippu, sitä vähemmän on itsemurhaan taipuvaisella mahdollisuus samaistua sen kanssa Rambo-sankarikuviin."
Kimmo, en suoraan sanottuna tiedä mikä auttaisi vaivaasi. Jos jalkasi koskaan koskettavat maata, suosittelen tässä hetken selveystilassa lähettämään kotipaikkakuntasi poliisille pyynnön, että he eivät missään tapauksessa myönnä sinulle lupaa ampuma-aseeseen, jossa on alle 600 mm pituinen piippu. Onhan kuitenkin täysin realistinen ajatus, että juuri tällainen ase saattaa taikavoimillaan riivata ihmisen tekemään itsemurhan.
keskiviikko 1. lokakuuta 2008
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)